sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Madrid ja syysloma

Hola hola!

Jäänyt näköjään vieläkin espanjan kieli päälle, sillä olin Madridissa kolme viikkoa sitten. Meijän hallitus järkkäs sinne institutional visitin, jonka tarkoituksena on, että kohteessa kierretään eri vierailukohteita, joista voi saada vinkkeleitä tulevaisuuden suunnitelmia ajatellen. Käytiin tutustumassa Suomen suurlähetystöön, kansainväliseen asianajotoimistoon, Madridin pörssiin ja edustajainhuoneeseen sekä kävimme myös illallisella suomalaisen asianajajan kanssa, jolla on toimisto Barcelonassa.

Mutta siis, kerron nyt hieman tarkemmin tuon viikon kuulumisista! Saavuimme Madridiin kolme viikkoa sitten maanantaina noin viiden aikoihin illalla. Sen jälkeen suunnistimme metrolla hostelliimme ja heitimme kamat nurkkaan ja lähdimme syömään. Menimme tyttöjen kanssa johonkin raflaan, jossa oli aivan superhyvää pihviä. Hotkaisin annokseni valehtelematta helposti alle 10 minuutissa, koska nälkä oli kova ja ruoka oli hyvää. Ruoan jälkeen olinkin valmis lampaiden laskeskeluun.

Seuraavana päivänä meillä oli ensimmäinen vierailu Suomen suurlähetystössä. Sinne saavuimme hieman myöhässä, sillä sohlailimme metrolla aivan vikasuuntiin ennen kuin löysimme oikean suunnan. Jouduimme myös talsimaan pitkin maita ja mantuja, josta jalkani eivät tykänneet laisinkaan. Uudehkot kenkäni alkoivat hiertää jalkojani joka puolelta ja lopputuloksena oli, että teippasin jalkani neljästä kohtaa, enkä sen koommin sen reissun aikana käyttänyt enää kyseisiä kenkiä. Saavuttuamme suurlähetystöön he kertoivat meille, mitä siellä tehdään ja miten sinne pääsee. Erityisesti vierailun aikana alkoi kiinnostaa harjoittelumahdollisuudet Suomen suurlähetystössä Madridissa tai muualla Espanjassa. Suurlähetystön jälkeen menimme vierailemaan Madridin edustajainhuoneelle. Paikka oli tarkasti vartioitu ja jokaisella nurkalla seisoi mies ase kädessä. Sisältä edustajainhuone näytti mielestäni kirkolta, sillä katossa oli näyttäviä maalauksia ja muutenkin sisustus oli koristeellista. Muodoltaan se vastasi oikeastaan Suomen eduskunnan istuntosalia. Vierailujen jälkeen kävimme syömässä kevyen lounaan. Illalla menimme lounastamaan suomalaisen asianajajan kanssa hienoon ravintolaan. Hienosta ulkomuodosta huolimatta ravintolan palvelu oli ala-arvoista, sillä pääruoat saattoivat saapua ennen alkuruokaa ja osalle pöytäseurueestamme tuotiin jo jälkiruokalistoja, kun itse odottelin vielä pääruokaa. Sain kuitenkin loppujen lopuksi ruoan eteeni ja tilasin kaikesta huolimatta lopuksi vielä suklaakakun, joka oli todella hyvää!

Keskiviikkona kävimme ensin Madridin pörssissä ja sen jälkeen kävimme tutustumassa yhteen kansainväliseen asianajotoimistoon. Vaikka asianajotehtävät pienessä suomalaisessa toimistossa kiehtovatkin minua, ei tuon kansainvälisen asianajotoimiston esittely tehnyt minuun niin suurta vaikutusta. Työtä kuvattiin mielestäni liian raskaaksi. Tuli lähinnä mieleen, että täytyy olla täysin omistautunut työlle ja työskennellä kuin työmyyrä 24/7. Mutta kokemus oli silti mielenkiintoinen! Työtehtävät vaikuttivat monipuolisilta ja haastavilta. Vierailukohteiden jälkeen menimme tyttöjen kanssa shoppailemaan ja illalla kävimme syömässä kunnon kolmen ruokalajin illallisen kera sangriakannujen.

Torstaina olikin viimeinen päivä Madridissa. Lähdimme aamulla tyttöjen kanssa vielä kertaalleen kiertämään kauppoja. Sieltähän tarttui jälleen vaikka mitä mukavaa mukaan! Alkuillasta olimme sopineet Madridin ELSAn paikallisjärjestön kanssa miittingin. Kävelimme ympäri kaupunkia tehden erilaisia tehtäviä ryhmissä. Illalla kävimme vielä syömässä ja sen jälkeen palasimme hostellille pakkailemaan seuraavan aamun aikaista lähtöä varten.

Lähdimme aamulennolla perjantaina kohti Helsinkiä. Sieltä matkasin edelleen junalla Lahteen, josta pääsin vanhempieni kyydillä kotiin. Vietin mukavan viikonlopun vielä Vääksyssä ennen Rovaniemelle lähtöä. Sunnuntaiaamuna pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin kohti Onnibussia. Olin perillä Rovaniemellä kuuden jälkeen illalla.

Toissa viikko menikin ruotsin tenttiin lukiessa. Lisäksi tein ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön vihdoinkin ne tarvittavat korjaukset ja itse asiassa tämän viikon maanantaina mulla oli tapaaminen siihen liittyen! Viime viikkoon kuului myös paljon urheilua; kävin pari kertaa pumpissa ja pari kertaa juoksemassa. Viikonloppuna lähdin kaverini kanssa tsekkaamaan Rollon yöelämää. Baarissa taisikin lipsahtaa pilkkuun asti. Sunnuntai meni vähän toimettomana, kunnes lähdimme iltapäivällä pitkälle kävelylenkille ystäväni kanssa. Sen jälkeen pakkailin ja yritin tyhjentää jääkaappia. Sunnnuntai-illalla lähdin Onnibussilla jälleen kohti Lahtea, koska meillä oli tällä viikolla syysloma ja kaikki kaveritkin aikoivat karata lomaksi kotiin.

Tän viikon maanantaina mulla oli viimeinen opparitapaaminen ja sanotaanko näin, että joulukuussa joku juhlii valmistumista markkinoinnin tradenomiksi, jeejee! Tiistaina tapasin pitkästä aikaa mun yhtä kaveria, jota en ollut nähnyt aikoihin. Lisäksi luin tenttiin ja chillailin himassa. Keskiviikkona lähdin maakuntamatkailemaan Mikkeliin. Torstaina tapasin yhtä toista kaveria ja illalla kävin äitini kanssa Lahden Kaupunginteatterissa katsomassa Housut pois -musikaalin. Suosittelen, oli oikein viihdyttävä kulttuurikokemus! Perjantaina lähdin mökille viettämään viimeisiä lomapäiviä ja hiomaan opparia vieläkin paremmaksi. Nyt on sunnuntai ja istun jälleen Onnibussissa matkalla kohti Rovaniemeä.

Palaillaan taas muutaman viikon päästä viimeistään! Nyt alkaa tenttiin lukeminen.💪

~ Tiia

Norwegianin siivillä.

Tää annos maistu täydelliseltä!

Edustajainhuoneella.

Superhyvä suklaakakku!

Bolsa de Madrid.

Madridin pörssissä.

Osakkeiden arvoja.

Turisti jossain torilla.

Katukuvaa Madridista.

In the middle of Spain.


Aukio.

Vika ilta Madridissa.

Iloinen matkaaja lähtee kohti Rovaniemeä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti