torstai 27. huhtikuuta 2017

Pääsiäisloma ja Luosto part 2

Hyvää iltaa!

Aattelin nyt kertoa vähän mun pääsiäiskuulumisista ennen vappuhulinoita. Mulla alko tän kevään viimeinen opintokokonaisuus, nimittäin finanssioikeuden pooli. Olin odottanut poolin alkamista toisaalta innokkaana, mutta toisaalta pelokkaana, koska finanssioikeuteen kuuluu vaikeita osa-alueita, jonka vuoksi sen opiskeluun täytyy panostaa kunnolla. Tähtään mahdollisimman hyvään arvosanaan, joten vapaa-ajanvietteistä ei luultavasti tule olemaan pulaa tän viimeisen kuukauden aikana!

Pitkäperjantaina Rovaniemellä esiintyi JVG, joten päätettiin mennä kavereiden kanssa katsomaan sitä. Olin miettinyt tosi pitkään, että jaksanko lähteä, sillä olin lauantaiaamuna lähdössä sukulaisteni kanssa Luostolle hiihtelemään jälleen. Päätin kuitenkin lähteä ja ottaa rauhallisesti, jotta olisin lauantaina teräskunnossa ladulla! Lähdin baarista ajoissa, heti esiintyjien jälkeen. Aamulla oli kumminkin aikainen herätys, sillä sukulaiseni tulivat hakemaan minut jo heti aamusta. Sitten lähdimmekin Joulupukin Pajakylän kautta kohti Luostoa. Melkein heti sen jälkeen, kun olin saanut tavarani paikoilleen, lähdin kartuttamaan kilometrisaldoa hiihtämällä Luostotunturin ympäri.

Pääsiäispäivänä eli siis sunnuntaina kävin laskettelemassa Luostolla. Otin vain kolmen tunnin lipun, sillä Luoston rinteet olivat aika nopeasti tsekattu. Mielestäni rinteet olivat kumminkin kivoja ja sopivan pitkiä! Ja kaikki mustatkin rinteet olivat ihan laskukelpoisia. Tosin kilparinteessä ei mennyt laskut ihan putkeen, koska laskeuduin muutaman metrin mahaltaan, sillä onnistuin sekottamaan sukseni. Siitä sitten smoothisti keräilin itseni ja laskin mäen loppuun ja sen koommin en siihen mäkeen sitten mennytkään :D

Maanantai oli mun viimeinen päivä Luostolla ja silloinkin lähdin Luostotunturin kierrokselle. Matkan varrella oli myös metso, jota menin sitten rohkeasti kuvailemaan. Se kumminkin lähestyi mua siipiään laahaten ja ryhtyen kilpajuoksuun mun kanssa samalla kun yritin raahautua mäkeä ylös karkuun kännykkä kädessä ja sauvat levällään. Onnekseni metso lopetti takaa-ajon aika nopeasti ja vaihtoi kohdetta. Lopulta kuitenkin pääsin metsosta ohi pienen suojauksen turvin. Hetkeen ei oo mun lintufobia kokenut tollasta tilannetta, mutta siitäkin selvittiin! Maanantai-iltana lähdin takaisin kohti Rovaniemeä. Ajattelin tehdä pienen säästön ja raahata mun kaikki laskettelukamat, hiihtokamat ja muut kamat linja-autoasemalta himaan. Matkaahan on siis noin 2,5 kilometriä. Voin sanoa, että tuli muuten kuuma ja ois ehkä kannattanu ottaa se taksi, koska loppumatkasta tuntu, että olkapää irtoo kohta paikoiltaan. Mutta kuntoilun kannaltahan se oli oikein loistava vaihtoehto kävellä!

Viime viikolla mulla oli keskiviikosta alkaen veropolitiikan luentoja ja perjantaina oli aiheesta luentokuulustelu. Ehdin ennen luentoja lukea asiat tenttikirjoista, jonka vuoksi luulen ainakin, että mun oli helpompi seurata opetusta ja sisäistää asiat. Torstaina kävin myös bodycombatissa vaihteeksi. Perjantaina leikittiin mun kaverin kanssa kotikampaamoa ja värjättiin toisiltamme hiukset. Lauantaina tein koulujuttuja ja illemmalla lähdin käymään pumpissa. Sunnuntaina olikin vuorossa bodyattack.

Tää viikko alkoi taas elinkeinoverotuksen luennoilla ja perus maanantai-illan pumpilla. Aluksi mulla oli lukemisessa hyvä rytmi, että ehdin lukea tenttikirjaa ennen luentoja, mutta pahuksen tiistaina ollut ruotsin tentti sotki aikatauluja. Tiistaina pääsin kotiin vasta 8 jälkeen illalla, sillä jäin hinkkaamaan ruotsin tentin kanssa ihan urakalla ja olisin varmaan tarvinut vielä extratunnin siihen, jotta olisin saanut sanamäärän täyteen ja tarkastettua tekstini.

Keskiviikkona mulla oli heti aamu kahdeksalta notaaritutkielman tekemiseen liittyvä tiedonhaku-kurssi. Jos satun saamaan tässä kuukauden sisällä inspiraation notaariaiheesta, niin nyt mulla ois valmiudet alkaa kirjoittaa sitä vaikka jo kesällä. Ja koska teen kaiken yleensä alta pois mahdollisimman aikasin, jotta myöhemmässä vaiheessa helpottaa, niin myös tässä tapauksessa on tarkoituksena helpottaa syksyä, koska mun pitää joka tapauksessa kirjoittaa notaaritutkielma silloin. No mutta se siitä, sen jälkeen päivä jatkui taas elinkeinoverotuksen parissa. Ja pakko nyt siitäkin sanoa tähän väliin nopeasti, että ammattikorkeakoulun taloushallinnon kursseista ja liiketoimintaoikeuden kursseista on ollut jotain hyötyä, ettei kaikki tunnu ihan heprealta, vaikka osa tosin tuntuu myöskin siltä. Illalla kävin vielä juosten kaupassa hakemassa mulle uuden patterin palohälyttimeen, sillä hän alkoi vaikeroimaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 4, että virta on nyt loppu. Ekaks ajattelin, että se piippaus kuulu mun uneen, mutta sit mulle konkretisoitui, että se oli oikeesti mun palohälytin.

Tänään heräsin reippaana kello 6.50 ja aloin valmistautumaan samanlaiseen pakettiin kuin keskiviikkona, mutta pienenä höystönä lisättiin päälle vielä elinkeinoverotuksen luentokuulustelu. Sen jälkeen ennätin käydä vielä bodycombatissa. Jumpan jälkeen olikin sopiva hetki läheä kauppaan irtokarkkitarjouksen perässä, sillä mulla loppuu ylihuomenna mun melkein neljä kuukautta kestänyt karkkilakko! Loppuilta menikin kotia siivoillessa ja hömppää telkasta katsoen.

Nyt nukkumaan, että huomenna jaksaa herätä taas ajoissa luennolle! Heippa :)

~ Tiia

JVG!

No se petollinen kilparinne...

Harmi, että pilvet peittivät maiseman. :(

Loistava hiihtokeli!

Ai niin, käytiin myös tyttöjen kaa herkuttelemassa ja katsomassa Lapin yliopiston Speksi.

Kemijoki 27.4.

Mun terveellinen iltaherkku!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Luostolla hiihtelemässä

Heippa!

Ja taas on aika turinatuokion. Maaliskuun viimeinen viikko meni salitreenien parissa, koska mulla oli viimeiset päivät mahdollisuus käydä LadyLinella treenailemassa. En edes harkinnut jatkavani treenailuja siellä ainakaan nyt, sillä olen muutaman kuukauden päästä lähtemässä Etelä-Suomeen ja kesää kohden on kivempi liikkua ulkona. Maaliskuun viimeisen päivän kunniaksi pyörähdin myös pikaisesti baarissa. Pikaisesti siksi, että lähtö tapahtui vasta noin kahden aikaa, joten se oli sellainen pikavisiitti. En edes tiedä, mikä järki siinä oli enää siihen aikaan lähteä mihinkään, kun vaihtoehtona olisi ollut jäädä kotiin ja nukkua muutama tunti enemmän.

Heti baarireissun jälkeisenä päivänä, huhtikuun alkaessa, suuntasin vanhempieni kanssa kohti Luostoa. Meillä on ollut perheen kanssa oikeastaan perinne käydä pääsiäisen aikoihin Luostolla hiihtelemässä, joten oli kiva taas lähteä tuttuun paikkaan ja tutuille laduille. Asetin jo ennen matkaa tavoitteeksi hiihtää 100 kilometriä kuuden päivän aikana. Ekat päivät sujuivatkin oikein hyvin auringon lämmittäessä ja latujen luistaessa. Sitten oli muutama päivä, jolloin keli oli todella raskas, koska asteet olivat jo plussan puolella ja aurinko oli sulattanut ladut. Jotta pysyin asettamassani hiihtotavoitteessa tarvoin silti raskaimpana päivänä 25 kilometriä. Viimeinen päivä oli taas vähän parempi kelin kannalta. Kilometritkin olivat jo täynnä aiempien hiihtolenkkien myötä, joten viimeisenä päivänä nautin vain enkä miettinyt enää kilometritavoitettani.

Luostolta palasin viime viikon torstaina, koska meillä oli ympäristöoikeuden tentti perjantaina. Sanotaanko näin, että mun tenttiin valmistautuminen viimeisellä viikolla koostui lähinnä luontokatselmuksista hiihtoladulla. Olin tosin ehtinyt lukemaan koko alueen jo ennen Luoston reissua, joten se nyt ei sinänsä enää stressannut mua. Lueskelin kumminkin tiivistelmää ja harjoittelin viime vuosien tenttien kysymyksiä. Saatiin itse asiassa tänään tenttitulokset ja sehän oli mennyt ihan hyvin!

Perjantaina pidimme tentin jälkeen tyttöjen kanssa sushi-iltaa, mutta jouduin pakkaamaan omat sushini doggy bagiin, koska lähdin illalla vielä Ouluun. Lauantaina oli luvassa ansaittua lilluttelua Oulun Edenissä. Oli kyllä niin rentouttavaa, koska en oo pitkään aikaan käynyt missään kylpylässä. Sunnuntai-illasta oli aika palata taas kohti Rovaniemeä.

Tällä viikolla olin varautunut, että mulla olisi ollut luentoja koko alkuviikon, mut eipäs ollutkaan, koska olinkin vaihtanut ne sittemmin toisiksi luennoiksi. Sen sijaan päätinkin lukea rikosoikeuden lukupiirin aineiston läpi, jotta sitä ei tarvitse miettiä enää myöhemmässä vaiheessa. Aineisto oli väitöskirja koskien rikoksentekijän vaarallisuuden arviointia rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässä. Kirja oli yllättävän mielenkiintoinen, vaikkakin luin sen aika rivakasti läpi, jotta sain sen alta pois. Lukupäivän jälkeen kävin juoksemassa ja sen jälkeen kaverini tulivat luokseni kinkkupiirakalle ja tein myös lettuja. Huomenna täytyy miettiä, mistä finanssioikeuden kirjasta aloittaisi vai pitäisikö kirjoittaa loppuun lakimiesetiikan essee.

Nyt nukkumaan, hyvää yötä ja palailemisiin! :)

~ Tiia

Lampivaaralla.

Etsi kuvasta kuukkeli!

Kiimavaaraa.

Itse hiihtäjä.

Nää ladut ja nää maisemat!

Itse pyöräyttelemäni sushit ja sen on näkösetkin :D

Kätevänä emäntänä loihdin myös kinkkupiirakan.