Moikka!
Tällä kertaa luvassa hieman erilainen teksti, sillä ajattelin nyt oikiksen pääsykokeen lähestyttyä vihdoin kertoa omasta hakuprosessistani! Mun on pitänyt kirjoittaa tää jo ajat sitten ja luonnos tästä tekstistä on ollut mun sähköpostissa jo yli vuoden, mutta en oo ikinä muka ehtinyt jatkaa tätä loppuun asti. :D
Oikikseen pääseminen ei oo mun mielestä mikään piece of cake, joten mua henkilökohtaisesti ärsyttää, jos joku sanoo, että menen lukion jälkeen oikikseen tai muuta vastaavaa, koska sinne ei ihan noin vain mennä. Sinne pyritään tai haetaan. Se, joka vaan menee, niin huijaa kyllä jossain määrin itseään ellei satu olemaan joku Einstein. Lohdutuksen sanasena kuitenkin se, että oikikseen on mahdollista päästä, jos sen eteen on valmis tekemään riittävästi töitä; joillain se vaatii yhden kevään, joillain useamman. Mutta ei pidä lannistua, vaikka heti ei tärppäisikään. Läheskään kaikki eivät pääse oikikseen heti ensimmäisellä kerralla, joten ensimmäisen kerran jälkeen ei kannata luovuttaa. Oma taipaleeni oikikseen kesti kolme vuotta, mutta täällä ollaan! Ja voin sanoa, että kaikki hakuprosessiin käytetty aika oli sen arvoista, sillä nyt saan opiskella unelmieni opiskelupaikassa.
Ensimmäiseksi hain Helsingin oikikseen vuonna 2013. Jälkeenpäin ajateltuna tuolloinen hakukerta oli täysi farssi, sillä en todellakaan ollut lukenut kirjoja tarvittavalla tarkkuudella. Lisäksi raskas tehdastyö uuvutti minut loppuun, joten lukemisestani ei työpäivinä tullut mitään. Elättelin kuitenkin toivoa, että voisin kumminkin päästä sisään, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Seuraavana vuonna nenäni näytti kohti pohjoista, sillä olin päättänyt, että aion hakea Lapin oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Valinta tuntui luontevalta, sillä olin koko ikäni asunut pienellä paikkakunnalla perheeni kanssa, joten lähtö pohjoiseen tuntui kiehtovalta. Ehdottomana plussana täällä ovat mainiot hiihtokelit! ;) Toinenkaan hakukerta ei vielä tuottanut toivottua tulosta, vaikka olin pääsykokeessa saavuttanut tavoitteenani olevan pistemäärän. Pisterajat olivat kuitenkin vuonna 2014 korkeammalla kuin yleensä, joten saavuttamani pisteet eivät riittäneet. Olin tehnyt kokeessa parhaani ja uskoin, että se olisi riittänyt, joten tulos oli pettymys.
Vuonna 2015 oli vihdoin totuuden hetki, sillä uskoin kolmannen kerran sanovan toden ja niin se todella tekikin! Motivaationi oli koko kevään korkealla, sillä halusin näyttää perheelleni ja ystävilleni, mihin oikeasti pystyn. Aloitin lukea kirjoja heti seuraavana päivänä, kun sain ne käsiini. Aloitus ei kuitenkaan sujunut mutkitta, sillä olin epähuomiossa luullut, että kaikki artikkelit kuuluivat pääsykoealueeseen. Näin ei kuitenkaan ollut. Onneksi sain heti seuraavana päivänä oikean pääsykoealueen tietooni. (Katsokaa siis tarkkaan pääsykoealue!!)
Näin pääsykoekevääni konkreettisesti eteni:
Luin koko kevään pääasiallisesti kotona keinutuolissa kiikutellen. Heräsin noin kahdeksan aikoihin ja yhdekseltä aloitin lukemisen. En kellottanut lukemistani, vaan olin tehnyt itselleni lukusuunnitelman, jonka mukaisesti minun tuli edetä tietty sivumäärä päivässä. Joskus lukupäivä saattoi venyä, jos aloin säätää välissä jotain muuta asiaa. Vapaapäiviä en oikeastaan pitänyt, mutta kevennettyjä lukupäiviä syntyi koulupäivinä. Vastapainoksi lukemiselle opiskelin nimittäin ammattikorkeakoulun liiketalouden opintojani suunnitelmien mukaisesti suorittaen kaikki pakollisten opintojen kurssit siltä keväältä sekä lisäksi myös viimeisen espanjan kielen kurssin. Koulupäivinä otin pääsykoekirjat mukaan ammattikorkeakoululle ja luin ennen luentojen alkua ja niiden päätyttyä. Opinnot eivät häirinneet lukemistani lainkaan, sillä sain lähes kaiken tarvittavan hoidettua alta pois jo hyvissä ajoin ennen pääsykoetta. Koulupäiväni olivat useimmiten vain muutamien tuntien pituisia, joten minulla oli vielä hyvin energiaa jatkaa luku-urakkaa myös koulupäivän jälkeen.
Noudatin jokaisella hakukerralla oikeastaan samanlaista lukukaavaa. Toisella ja kolmannella hakukerralla ero oli kuitenkin ensimmäiseen hakukertaan verrattuna se, että luin asiat oikeasti ajatuksella. Merkitystä ei ole lukukertojen määrällä, vaan sillä, että on lukenut alueen ajatuksella siten, että lukemisen jälkeen asiat muistuvat yhä mieleen! Keskityn tässä kumminkin kertomaan viimeisimmän, tuloksekkaan hakukertani rutiineista.
Luin ensin kirjat tutustuakseni eri aihepiireihin. Seuraavalla lukukerralla alleviivasin mielestäni olennaisimmat kohdat lyijykynällä. Kolmannella lukukerralla yritin sisäistää asiaa paremmin ja keskityin alleviivauksiini. Neljäs lukukerta oli myös syventävää lukua. Viidennellä lukukerralla en enää lukenut niin tarkkaan, vaan keskityin vain mielestäni olennaisimpiin aihekokonaisuuksiin ja silmäilin muut aiheet kevyemmin läpi. Luin siis kirjat läpi viisi kertaa. Se oli itselleni sopiva määrä, sillä enemmästä ei olisi ollut hyötyä. Loppuvaiheessa tein myös omia muistiinpanoja paperille ja liimailin niitä sänkyni yläpuolelle. Jokaisena aamuna aloitin päivät omat muistiinpanoni lukien. En tosin tiedä, oliko niiden tekeminen käytettyyn työmäärään nähden järkevää, mutta tulipa nyt kumminkin tehtyä.
Osallistuin jokaisella hakukerrallani kyseisen ainejärjestön etäkurssille. Asuin sen verran kaukana esim. Helsingistä, että intensiivikurssi olisi mielestäni vienyt enemmän resursseja kuin se olisi antanut niitä. Etäkurssiin kuului tiivistelmä pääsykoealueesta, jota käytin oheislukemisena loppuvaiheessa. Se auttoi myös jäsentämään suurempia kokonaisuuksia, sillä kaikki oli tiiviimmin kirjoitettu. Erona ensimmäisiin lukukertoihin, suhtauduin erittäin kriittisesti tiivistelmän tarjoamaan materiaaliin, sillä se on tarkoitettu vain avuksi ja teksti ei välttämättä ole virheetöntä. Etäkurssiin kuului myös tehtäväpaketit. Etenkin niissä tämä kriittisyys korostui, sillä vastauksissa oli kirjan kanssa risteävää tietoa. Kaikesta huolimatta etenkin tehtävistä oli mielestäni suuri apu ja tein ne pariin kertaan läpi lukemisen ohessa. Etäkurssilla oli lisäksi mahdollisuus suorittaa sekä väli- että loppukoe. En muista, miten välikokeeni meni (luultavasti keskitasoa), mutta loppukokeesta sain todella huonot pisteet ja olin masentunut, etten osaakaan tarpeeksi. Olin esimerkiksi vastannut yhteen tehtävään täysin aiheen ohi. Äitini kumminkin kehotti minua olemaan stressaamatta, sillä eihän tuloksella ollut oikeasti mitään merkitystä sisäänpääsymahdollisuuksiini. Ja järkevästi ajatellen kannatti oikeastaan olla onnellinen, että virheet teki valmennuskurssin kokeissa eikä varsinaisessa pääsykokeessa.
Pääsykokeeseen mennessäni tiesin, että olin lukenut kuin hullu enkä olisi pystynyt lukemaan yhtään enempää. Silti tuntui, että asiat vain katosivat yhtäkkiä päästäni, enkä osannut enää mitään. Yritin viimeiseen asti selata kirjoja läpi ennen pääsykokeen alkua, jotta jälkikäteen ei ainakaan olisi tarvinnut jossitella viimehetken kertauksen uupumista. Kokeen saatuani osasin vastata kysymyksiin ihan hyvin ja laskeskelin, että saattaisin saada tarvittavat pisteet kasaan, mutten uskaltanut olla liian varma, sillä edellinen hakukerta oli tuottanut karun pettymyksen.
Kolmen viikon päästä pääsykokeesta kirjauduin opintopolku-palveluun ja kävin tarkistamassa, olisivatko hakutulokset jo tulleet ja siellähän se komeili; olin päässyt sisään! Se tunne oli niin voimakas, etten osannut muuta kuin itkeä, kun näin, että olin saavuttanut kolme vuotta havittelemani opiskelupaikan!
Uusille hakijoille vinkkinä voisin kertoa vielä, että:
1. Opettele otsikot siten, että osaisit kirjoittaa jokaisesta esseen
2. Pääsykoekirja on raamattu, joten suhtaudu muuhun materiaaliin kriittisesti
3. Älä stressaa esim. lähtöpisteistäsi, sillä varsinaisessa pääsykokeessa osaaminen punnitaan
4. Keskity olennaiseen ja mieti mikä motivoi juuri sinua lukemaan!
Toivottavasti ei ollu ihan supersekavasti kirjoitettu!
Saa toki kysyä, jos jokin jäi vielä mietityttämään.
Tsemppiä koitokseen, jos joku hakija on löytänyt tän tekstin :)
