sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Juhannustanssit ja mökkilaiffii

Hellou ja hyvää vihdoin alkanutta kesää!

Päätin rikkoa somehiljaisuuteni ja kirjoitella alkukesän kuulumiset tänne. Alkukesä on ollut tosi viileä ja sortseja ei oo pahemmin tarvinut ulkoiluttaa, kun mittari on näyttänyt usein vain noin kymmentä astetta. Se on kuitenkin sopinut mulle vallan mainiosti, koska ostin sen salikortin, joten oonkin hyödyntänyt sitä melko aktiivisesti. Oon käynyt salilla neljä kertaa viikossa ja sen lisäksi lenkkeillyt. Ja arkipäiväthän kuluvat luonnollisesti töitä tehdessä, joten ei se kylmyys oo mua oikeastaan silloinkaan haitannut. Päinvastoin, mua ärsyttäis istua sisällä töissä, jos ulkona olisi kunnon biitsikelit. Ja onnekseni moni viikonloppu on ollut aurinkoinen ja oon saanut grillailla itteäni aina silloin.

Oon ollut melkein joka viikonloppu mökkeilemässä. Ja on ihana huomata, et kerrankin voi oikeesti olla miettimättä mitään koulujuttuja ja olla vaan. Viime kesänhän vietin opparin parissa, joten kouluhommat ei hellittänyt kesäksikään. Lisäksi korotin yhden tenttiarvosanan, joten siihenkin piti lukea tenttikirjaa. Nyt oon aatellut antaa itselleni opiskeluvapaan kesän, jotta jaksan raataa syksyn täydellä teholla.

Juhannuksen vietin kaverini mökillä. Kohokohta lienee jälleen viime vuoden tavoin juhannustanssit, jossa kävimme laittamassa jalalla koreaksi. En edes ehtinyt istuutua, kun heti oli olkapäätä koputtamassa yksi kavaljeeri, joten vientiä kyllä riitti! ;) Mielestäni sen stereotypian voi pyyhkiä, että lavatanssit olisivat vain iäkkäämmälle väelle, koska tuollakin oli paljon nuoria ihmisiä. Ja onhan lavatansseissa aina oma tunnelmansa, joten kannattaa käydä joskus tsekkaamassa! Valitettavasti en tajunnut ottaa mitään kivaa lavatanssikuvaa, koska olin aivan tanssin pyörteissä ja juhannuksen huurteissa. Meillä oli myös seuraavana päivänä tarkoitus lähteä isommalle lavalle katsomaan Arja Korisevaa, mutta olimme totaalisen uupuneita ensimmäisen illan jäljiltä, joten päätimme jäädä vain grillailemaan. :D Kaiken kaikkiaan huippujuhannus, vaikka ilmat toki olisivat voineet olla hieman lämpimämmät.

Viime viikonloppu meni taas mökkeillessä ja viikko pyörähti käyntiin työn merkeissä. Näin myös kavereitani ja ehdinpä käymään pienimuotoisen golfkurssinkin. En ehkä vielä löytänyt sisäistä Tiger Woodsiani, mutta täytyy varmaan käydä kesän aikana vielä testaamassa uudelleen, josko kipinä lajia kohtaan löytyisi. Tänä viikonloppuna olin ensin mökillä ja sitten palasin lauantaina kotiin, koska olimme päättäneet kaverini kanssa lähteä Lahen yöelämään. Ensimmäinen tsekkauskierros aiemmin kesäkuussa osoittautui flopiksi, koska ainakaan sinä perjantaina ei ollut porukkaa liikkeellä, joten ei edes voitu mennä siihen baariin, mihin oli tarkoitus mennä, koska siellä ei yksinkertaisesti vain ollut ihmisiä. Oppineina viime kerrasta päätimme siis kokeilla, olisiko lauantai parempi partypäivä ja olihan se! Tänään oonkin ottanut vaan arskaa ja valmistautunut henkisesti uuteen työviikkoon.

Ja lisäksi mä yritän nyt tehostaa tätä mun kuntoilua, joten päätin kokeilla minkälaisen kuntosaliohjelman personal trainer osaa mulle luoda. Toivon sen tuovan lisäboostia mun treenailuihin! Huomenna mulla on personal trainerin tapaaminen, jossa käydään hänen laatima kuntosaliohjelma läpi. En oo ikinä teetättäny kellään minkäänlaista treeniohjelmaa, vaan oon ite tehny vähän kaikkia lihasryhmiä tasapuolisesti. Niin tämän avulla aattelin tuoda vähän uutta twistiä tähänkin hommaan.

Mutta palaillaan taas, moikka! :)

~ Tiia

Vääksyn kanavalla mobilisti-illassa.

Fisustelemassa.

Juhannusmaisemia.


Tän takia nautin olostani mökillä.


Joku lintu oli tehny kotikolon halkoläjään.

Minä ja kurssitoverit.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti