tiistai 15. elokuuta 2017

Kahdet korkeakouluopinnot samanaikaisesti

Moikka!

Koska kohta alkaa lukuvuosi, niin olen varma, että jotkut painivat saman kysymyksen kanssa kuin minä kaksi vuotta sitten; miten onnistuu kahden korkeakoulututkinnon opiskeleminen samanaikaisesti?

Ennen oikiksen opintoja Rovaniemellä, olin opiskellut kaksi vuotta liiketaloutta Lahden ammattikorkeakoulussa. Olin jo koko ammattikorkeakouluopintojeni ajan tottunut aikatauluttamaan opiskelurytmini niin, että opintoni etenivät soljuvasti. Yritin usein keskittää etenkin syksyihin niin paljon opintoja kuin mahdollista, sillä unelmat oikeustieteen opinnoista siinsivät jo silloin silmissä ja keväisin oli uhrattava aikaa pääsykokeisiin lukemiseen. Syksyisin saatoin suorittaa miltei 50 opintopistettä ja keväisin tein vain pakollisia kursseja ja otin joitain muita minua kiinnostavia kursseja. Näin rytmitin jo ennen oikiksen opintoja kevääni tavallaan kaksille opinnoille.

Se, että kahdet korkeakouluopinnot onnistuivat samanaikasesti ja, että valmistuin ammattikorkeakoulusta myös tavoiteajassa, ei ole itsestään selvyys. Kahdet opinnot vievät kummatkin oman aikansa ja toisaalta tarvitaan myös motivaatiota, jotta jaksaa keskittyä kummankin tekemiseen riittävästi.

Opiskelin kahta korkeakoulututkintoa päällekkäin puolentoista vuoden ajan. Tärkeää opintojen onnistumisessa oli se, että ammattikorkeakoulun opinnot eivät ensinnäkään vaatineet minulta läsnäoloa lähes lainkaan, vaan pystyin hoitamaan pakollisia kurssejakin pääasiallisesti etänä. Kävin muutamia kertoja kuitenkin paikan päällä tenttimässä. Toinen tärkeä seikka oli se, että olin saanut hoidettua jo harjoitteluni, sillä olin suorittanut sen kahtena eri kesänä. Joten jos joku kamppailee vielä harjoittelun kanssa, niin ehdottomasti suosittelen tekemään sen kesällä kesätöiden ohessa, jos vain mahdollista. Se, että olisin joutunut menemään kesken kevään tai syksyn jonnekin harjoitteluun, olisi luultavasti tuottanut paljon harmaita hiuksia, sillä intensiivisen harjoittelun sovittaminen yhteen oikiksen opintojen kanssa ei varmaankaan olisi ollut hyvä idea (ei kuitenkaan ehkä täysin mahdoton). Kolmanneksi nostaisin esille sen, että olin opiskellut jo kaksi vuotta ammattikorkeakoulussa ja suorittanut määrätietoisesti kursseja. Liian varhaisessa vaiheessa tavallaan kesken jätettyä tutkintoa olisi ollut vaikeampi tehdä samanaikaisti toisten opintojen kanssa, sillä työtä olisi luonnollisesti ollut myös enemmän.  Uskon kuitenkin, että olisin jatkanut ammattikorkeakoulun opintojani, vaikka olisin ehtinyt opiskelemaan siellä vain vuoden. Mielestäni kahden vuoden aiemmat opinnot olivat optimaalinen vaihe minulle aloittaa toiset opinnot aiempien rinnalla, sillä opinnot olivat edenneet jo sopivaan vaiheeseen.

Olin laatinut ammattikorkeakoulun opettajatuutorini kanssa minulle suunnitelman kursseista, joita minun tuli suorittaa. Suunnitelmassa oli myös ajankohdat, jolloin kurssit olisi hyvä suorittaa. Noudatin täsmällisesti opintosuunitelmaa alusta alkaen ja sain kurssit suoritettua. Oikiksen opintoja hoidin pääasiallisesti arkipäivisin ja ammattikorkeakoulun opintoja tein iltaisin ja osin viikonloppuisin. Tenttien lähestyessä painotin esimerkiksi oikeustieteen opintoja, jotta opintoja ei jäisi ainakaan rästiin.  Etenkin tällaisen realistisen opintosuunnitelman tekeminen oli mielestäni erittäin tärkeää, sillä silloin minulla pysyi koko ajan ote opinnoista. Kannattaa myös oikeasti miettiä, kuinka paljon opintopisteitä on mahdollista suorittaa tietyssä ajassa. Itse suoritin ensimmäisen vuoden aikana oikikseen noin 70 opintopistettä ja ammattikorkeakouluun noin 30 opintopistettä. Se oli minulle sopiva määrä opintoja; joku saattaa suorittaa helposti enemmän, toinen taas vähemmän.

Ja jos joku luulee vielä tässä vaiheessa, että olen istunut nenä kiinni kirjassa 24/7 koko sen ajan, kun olen opiskellut kahta tutkintoa päällekkäin, niin ei. Otin ilon irti täysin rinnoin myös kaikista opiskeluriennoista ja kävin kerran viikossa baarissa ja urheilin säännöllisesti monta kertaa viikossa. Se, että ehdin tekemään nämä kaikki ja onnistuin saamaan kaikki opintoni hyväksytysti läpi, vaati toki toisinaan tiukkaakin aikatauluttamista.

Tässä vielä tipit tiivistetysti, miten onnistua kaksien korkeakouluopintojen suorittamisesta samanaikaisesti:
1. Tee realistinen opintosuunnitelma
2. Hyödynnä opinto-ohjausta
3. Pyri suorittamaan toista tutkintoa etänä tai edes samalla paikkakunnalla ja valitse kurssit sen mukaisesti
4. Anna itsellesi myös vapaa-aikaa

Tsemppiä opintoihin!

~ Tiia

Palkitsevinta on, kun saa lopulta tutkintotodistuksen kiitokseksi kovasta työstä!