keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Pääsiäislomareissu: Valencia-Düsseldorf-Zagreb-Zadar-Marseille-Valencia

Moikka,

Lähdetäänpäs kokemaan uusiksi mun kymmenen päivän pääsiäislomareissua tekstin muodossa. 

Aloitin reissuni maaliskuun vikalla viikolla ja lähdin torstaina aikaisin aamulla liikkeelle. En ole täällä pahemmin metroa käyttänyt, mutta toinen kertani Valencian metrossa suuntautui lentoasemalle. Metro oli kyllä erittäin kätevä ja edullinen tapa päästä lentokentälle. 

Ensimmäinen lentoni suuntautui Saksaan, johon lähdin tapaamaan pikkuveljeäni. Yövyimme Düsseldorfissa hotellissa, mutta teimme myös kaksi päiväretkeä lähikaupunkeihin. Ensimmäisenä päivänä kiertelimme ympäri Düsseldorfia ja menimme ajoissa hotellille, sillä matkustaminen oli uuvuttanut minut. Seuraavana päivänä kävimme myös tutustumassa Düsseldorfiin ja päätimme testata hotellilta saatua matkustuskorttia ja otimme metron umpimähkään ilman tietoa määränpäästä. Päädyimme lopulta käymään kasvitieteellisessä puutarhassa. Myöhemmin illalla alkoi satamaan, mutta lähdimme silti metsästämään ruokailupaikkaa. Kolmantena päivänä oli vuorossa päivävisiitti Kölniin. Onneksemme sää oli melko epätyypillinen juuri sinä päivänä ja aurinko paistoi koko päivän ajan. Näimme matkallamme muun muassa Kölnin tuomiokirkon, Hohenzollernin sillan, suklaamuseon, puistoja, kaupungin keskustaa ja vaikka mitä! Lähdimmekin vasta illan hämärtyessä paluumatkalle. 

Toiseksi viimeinen päivä Düsseldorfissa oli sateinen, joten päätimme hyödyntää matkustuskorttia ja käydä Duisburgissa. Kaikki liikkeet olivat kuitenkin melkein kiinni pääsiäispyhien takia, joten jopa aamiaispaikan etsiminen tuotti tuskaa. Löysimme kuitenkin yhden avoinna olevan kahvion ja tilasimme kunnon brunssin. Sen jälkeen kiertelimme Duisburgia ja löysimme myös pääsiäismarkkinat. Sen jälkeen kävimme vielä katsomassa muutamat nähtävyydet ja palasimme takaisin Düsseldorfiin. Viimeisenä päivänä kiertelimme taas Düsseldorfissa ja menimme joen toiselle puolelle katselemaan lampaita ja kylmän ilman takia lähdimme taas metrolla kurvailemaan. Sitten palasimme kaupungin keskustaan ja söimme viimeisen ehtoollisen ennen kuin oli aikani lähteä kohti lentokenttähotellia. Lentoni lähti Weezen lentokentältä, joka oli noin tunnin ajomatkan päästä Düsseldorfista. Sen vuoksi olin varannut aamulentoani varten minulle lentokenttähotellin lähempää. 

Seuraava määränpääni oli Kroatia. Zadarin lentokentältä otin bussin kohti Zagrebia, jonne menin tapaamaan ystävääni. Vietimme muutaman päivän Kroatian pääkaupungissa. Seuraavana päivänä tulostani sain henkilökohtaisen kaupunkikierroksen, jossa näin kaikki merkittävimmät Zagrebin nähtävyydet. Kävimme myös seuraaamassa jalkapallopeliä ja päätin sosiaalisen paineen vuoksi juoda yhden olusen pelissä, vaikka totisesti nautin enemmän ostamistani poppareista, joilla yritinkin joka kulauksen jälkeen peittää epämiellyttävän maun. Noh, myöhemmin lisäksi selvisi, että olut oli alkoholitonta, sillä ilmeisesti alkoholipitoisia oluita ei saa myydä. Mutta tulipa nyt sekin sitten maistettua! 

Zagrebin jälkeen otimme suunnaksi Kroatian rannikon ja Zadarin. Ensimmäisenä pidimme Zadarissa shoppailutuokion läheisessä ostoskeskuksessa. Seuraavana päivänä tutustuimme paremmin vanhan kaupungin antimiin sekä Zadariin upeaan satamaan, jossa oli muun muassa meriurut. Illalla lähdimme myös katsomaan, minkälaista yöelämää Zadarissa on tarjolla. Kävimme muutamassa baarissa ja viimeisessä onnistuimme saamaan dj:n soittamaan myös suomalaista musiikkia. Kaikki muut baarissa olivat varmaan hämmentyneitä, kun Robinin Hula Hula valtasi tanssilattian :D Seuraavana aamuna olo oli hieman voimaton, mutta lähdimme kumminkin kävelemään vanhaan keskustaan. Illemmalla kävimme satamamassa katsomassa aurinkoenergialla (tietääkseni) toimivaa valoshowta. Olimme myös löytäneet ilon Temptation Islandista, joten ennen nukkumaanmenoa katsoimme muutaman jakson sitä. Seuraavana aamuna olikin aika lähteä paluumatkalle.

Lensin Zadarin kentältä ensin Ranskan Marseilleen, jossa vietin kuusi tuntia. Päätin ottaa ajasta kaiken irti, joten matkasin bussilla kohti kaupungin keskustaa. Kiertelin satama-alueella ja löysin joitain merkittäviä rakennuksiakin. En nyt oikein tiedä, voinko sanoa olleeni Ranskassa, sillä aikaa oli tosiaan vain noin kuusi tuntia, mutta toisaalta ehdin kuitenkin nauttimaan yhden aterian kaupungissa ja katselemaan hieman ympärilleni :D Illalla otin bussin takaisin lentokentälle, josta alkoi lopullinen paluulentoni kohti Valenciaa. Kuvat alla kertokoon reissustani tarkemmin.

Jatkan seuraavassa tekstissä taas lisää, jotta nämä säilyy jokseenkin järkevinä kokonaisuuksina. 

~ Tiia

Kaunis Düsseldorf.

Kirkko Düsseldorfissa.

Herkkuherki!

Minä tutkimassa rakkauslukkoja.

Kölnin tuomiokirkko iltavalaistuksessa.

Lambeja!

Vietin muutaman yön myös säästölinjalla hankkimallani uimapatjalla.

Zagrebin kujia.

Zagrebin katutaidetta.

Jalkapalloa katsomassa.

Zadarin satama.

Zadarin vanhakaupunki.

Kattojen yllä.

Kolmen tähden illallinen.

Zadar illalla.

Marseillessa.

Maisemat Marseillen linja-autoasemalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti