torstai 1. marraskuuta 2018

Syksyn kuulumisia

Moikka vaan!

Oon ollut tässä arjen pyörteissä jo muutaman kuukauden, joten jälleen blogi laahaa aika pahasti jäljessä. En oo nyt ollut myöskään niin motivoitunut kirjoittamaan, koska en oo tavallaan opiskellut, vaikka olenkin ollut työharjoittelussa. Kerron nyt tällaisen yleiskatsauksen elokuulta asti ja yritän motivoida itseni taas kirjoittamisen pariin sitten, kun palaan takaisin Rovaniemelle (eli siis huomenna :D).

Ensinnäkin heti elokuun ensimmäisenä päivänä löysin elämälleni taas pitkästä aikaa rytmin, kun aloitin työharjoitteluni. Olin erittäin onnellinen harjoittelupaikastani, sillä se oli ensimmäinen oman alan työpaikka. Kokonaisuudessaan harjoittelu oli erittäin opettavainen kokemus ja pääsin tutustumaan, minkälaista on tuomioistuintyöskentely. Harjoittelun myötä olen vihdoin nähnyt myös sen, miten jotkin kirjassa opitut asiat käytännön tasolla hoituvat.

Sen lisäksi, että aloitin työt, aloitin myös salilla käymisen. En käynyt vaihtoni aikana salilla ollenkaan, joten salitaukoa oli ennen treenailujen aloittamista puolisen vuotta. Olen käynyt elokuun alusta asti salilla 4-5 kertaa viikossa.

Se muu aika, mitä en viettänyt maanantaista perjantaihin töissä ja salilla, pyhitin tenttiin lukemiselle. Päätin korottaa varallisuusoikeuden arvosanaa, joten heti töistä palattuani avasin kirjan ja ryhdyin tekemään tiivistelmää. Lukutahti oli tiivistelmän tekemisen takia aluksi melko verkkaista ja elokuun alussa tenttiin oli vielä niin pitkä aika, että hääräilin lukemisen ohessa kaikkea muutakin. Lopuksi lukemistahti kiihtyi siihen pisteeseen, että viimeiset kolme viikkoa mulla oli tarkka lukusuunnitelma, jonka mukaan etenin noin 40 sivua päivässä. Nyt kuitenkin on tentti takana ja olen hyvin toiveikas siitä, että numeroni tulee nousemaan edes hieman.

Olen tietysti ehtinyt tekemään muutakin kuin pyörittämään arkea, mutta se kaikki muu on kohdistunut viikonlopuille. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna osallistuin Lakimiesliiton järjestämään Liiton Arkki -tapahtumaan, sillä lähes kaikki ystävänikin osallistuivat sinne. Onneksi päätin vihdoin osallistua kyseiseen tapahtumaan, koska muina vuosina en ole siihen osallistunut syystä tai toisesta. Keli helli koko purjehduksen ja ruoka oli hyvää. Voin siis suositella ainakin kertaalleen tutustumaan tuon tapahtuman antimiin!

Olen myös ollut useamman viikonlopun Mikkelin suunnalla. Yhtenä viikonloppuna osallistuin esimerkiksi kaveriporukan kesken pidettäviin olympialaisiin. Toisena viikonloppuna taas olin paikallisissa latobileissä, jossa paikalliset bändit soittivat biisejään. Musiikki oli osittain hieman liian raskasta mun makuun, sillä bändit olivat joitain rokkibändejä. Lisäksi olen päässyt tutustumaan lammastilan elämään; olen juottanut pikkuisia karitsoita tuttipullolla ja rapsutellut niitä muuten vaan. Syyskuun loppupuolella oli hemmotteluviikonloppu Nokian Edenissä. Kieltämättä hotelli on ehkä enemmän lapsille suunnattu, mutta mä oon vielä ilmeisesti siinä iässä, että liukumäet toimii myös mun houkuttimena :D

Lokakuussa sisäinen sienestäjäni heräsi ja kävinkin keräämässä useampana viikonloppuna sieniä. En ole ikinä aikaisemmin kerännyt muuta kuin mustatorvisieniä ja kantarellejä, mutta tänä vuonna opin tunnistamaan myös suppilovahverot ja muutaman tattilajin. Ja koska olin bookannut itselleni tentin, oli minun myös käytävä pyörähtämässä pikaisesti Rovaniemellä pari viikkoa sitten. Tentin jälkeen palkitsin itseni ystävieni kanssa ravintolaillallisella, joka myöhemmin vaihtu viinittelyiltaan ja sitä myötän baari-iltaan. Vietin Rollossa vain pari yötä, koska minun täytyi palata takaisin työharjoitteluni pariin vielä muutamaksi päiväksi. Tämä viikko on kulunut kuitenkin jo lomaillen ja kouluhommien parissa.

Tässäpä mun syksy pähkinänkuoressa, palaillaan taas :)

~ Tiia

Lintsillä.

Turistihommia ennen Liiton Arkkia. 

Mun ensimmäinen sienestystsekkaus päättyi hirvikärpästen takia viiden minuutin jälkeen ja keskityin sit vain selfieihin. 

Minä lampaanhoitajana. Mun sydän suli näille!

Lahen Sataman yö -tapahtumassa.

Työpäivän jälkeen käytiin Vesijärviajelulla.

Todiste siitä, että oon käynyt salilla. 

Tampereella Hans Välimäen ravintolaa testaamassa.

Hollolan kiikunlähteellä katsomassa kaunista turkoosia vettä!

Lahden mäkihyppytornissa vierailulla. Aika hyvät maisemat!

Mustatorvisienet on mun lemppareita ja onnekseni löysin niitä, vaikkakin vasta lokakuussa.

Pikku aivopähkinä Lahen Room Escapessa, tosin olin ollut samassa huoneessa Rovaniemellä pari vuotta sitten, niin muistin joitain vihjeitä sieltä. 

Domino sushissa oli maukkaat sushit! Tää on jo perinne, että ennen Rolloon lähtöä ja sieltä palatessa on sushitime. 

Olin myös mummin opissa rypyttämässä karjalanpiirakoita.

Kaunis syyspäivä mökillä.

Matkalla Rovaniemelle tenttimään. Yhdeksän tunnin junamatka sujui sukkelaan varallisuusoikeuden tiivistelmän parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti